Pohdintaa vedestä

Olemme siirtyneen suuren vesikolmion vaikutuspiiriin. Se on laittanut minut pohtimaan omia syvyyksiäni ja suhdettani vesielementtiin. Minulla on viisi planeettaa skorppionissa, joten kyllä, syvyyksiä minulta ei ole puuttunut elämäni aikana. Mutta jotain minussa on muuttunut. En enää kaipaa sukeltaa omaan alamaailmaani. Eräänlainen outo selkeys on alkanut pesiytymään minun olemuksessani. Onko tämä nyt sitä povaamaani härän voimaan astumista. Voin kulkea vakaana, mutta toki myös siitä syystä että juureni ovat vahvat. Aikanaan minulla oli tuntemattomat juuret, kirjaimellisesti en tuntenut niitä, mutta en myöskään nähnyt ja ollut niistä kovinkaan tietoinen.

Nyt kuitenkin elämänpuuni alkaa vahvistumaan, koska tarvittava perustan luominen on tehnyt vahvuutta kokonaisuuteeni. kokoNAINEN. En myöskään hylji naiseuttani. Se saa olla ja virrata kuten se on. Sen ei kuitenkaan tarvitse alistua mihinkään muottiin, ei mihinkään olemisentilaan, valmiiksi pureskeltuun ajatukseen siitä että mitä on olla nainen. Joskus erehdyin luulemaan että naiseuteni on heikko, koska maskuliini minussa on niin vahva. Mutta nyt ymmärrän syyn sille. Femiinivoimani syvyys ja muutosvoimaisuus todentotta on tarvinnut tasapainoksi hyvin vahvan maskuliinin. Niin Jung myös sanoi, vahvimmalla miehellä on naisen sielu ja vahvimmalla naisella on miehen. Anima ja animus.

Minun haasteeni on ollut saada nämä olemuspuolet keskenään sopusointuun. Kotonani on ollut paljon pinnan alaista taistelua, turvattomuuden tunnetta, hylkäämisen pelkoa, kontrollointia ja väheksymistä. Pinnalla kaikki on ollut ihan ok, ei suuria myrskyjä, ei hurjaa riitelyä, mutta jokainen konflikti tilanne kuitenkin paljastaa alamaailman mahdin meidän jokapäiväiseen elämäämme. Niin kauan kun en ole tietoinen siitä mitä alitajuisia toimintamalleja minussa elää, en ole oikeasti vapaa valitsemaan. Vaan kerta toisensa jälkeen palaan looppiin, jossa joudun loukkaantumaan, koska toinen sitä tai minä tätä, toistuvaa suuttumista, ärsyyntymistä ja yksinkertaisesti vaikeutta nähdä toinen ihminen sellaisena kun hän todellisuudessa on. Koska jokainen kuva jonka mielemme piirtää tähän maailmaan värittyy tiedostamattoman kautta. Voimme ihmetellä piirtyvää kuvaa ja taistella näennäisiä varjoja vastaan eli syyttää itsemme ulkopuolella olevia tekijöitä. Mutta kaikki palaa aina kotiin. Maailmamme on omaa luomustamme.

Se varmaan on lopulta ollut syy siihen että olen kokenut niin syvää kutsumusta tuonelan jokea pitkin kulkemiseen. Yksi asia ja sillä miljoona eri nimeä. En muista koskaan pelänneeni pimeää, ennemmin minä olen pelännyt valoa. Menninkäisenä päivännousua pakoon juossen. Mutta ymmärrän juuri tällä hetkellä tätäkin evoluution polkua. Minulla on vain tuntunut tapana olla kulkea eräänlaisten äärimmäisyyksien kautta. Kuinka kokea pimeys maailmassa syvimmällä mahdollisella tavalla, kuinka muuntua niin vahvasti varjoksi ettei ole epäilystäkään siitä mitä se on. Eräänlainen täysi muuntuminen siksi asiaksi jonka haluaa oppia. Ja onhan se myös toiminut. Minulla vaan taisi jossain kohtaa myös käydä se että ikäänkuin eksyin siihen rooliin josta olin hakemassa tietoa, samoin kun peitetehtävissä oleville poliiseille saattaa joskus käydä. Luulin oikeastaan olevani Varjo.

Mutta lopulta mikään rooli ei kestä ikuisesti, koska sitä se on, vain puoli minusta. Ja tämä puoli on nyt palaamassa kotiin. Sydämeni valoon. Se on ymmärtänyt ettei se ole totta tai ennemminkin vain osa totuudesta. Eikai tämä peli olisi ollenkaan hyödyllinen, jos se ei haastaisi. Jos suoraan voisi hyppiä valossa ja tanssia ruusuilla. Missä pointti silloin olisi? Joten kiitollisuudella katson nyt elämäni kokemusta, kaikkea sitä joka on tuonut minut tähän pisteeseen.

Voisko veden voima olla myös juuri se kyky sukeltaa hukkumatta? Kun vesi on vahvana minussa minä näen, minä virtaan, minä tunnen, enkä vain tunteita ja tuntemuksia, mutta minä tunnen itseni, tunnen sen Valon jota olen. Vesi ei ole vietävissä, vaan se pitää sisällään muistin, viisauden ja se vastaa siihen kohdistettuun värähtelyyn uskomattomalla tarkkuudella. Voin antaa vuoroveden kulkea lävitseni, koska en pelkää kuolemaa. Voin antaa Jumalan virrata lävitseni, koska en pelkää elämää. Voin kulkea sumuisella suolla ilman hämmennystä, koska sisäinen kompassini ei erehdy suunnasta. En kaipaa lunta ja jäätä enää ympärilleni, koska sisäinen jääkauteni alkaa olla ohi ja ehkä joskus taas tulee aika kun arktinen elämä kutsuu minut takaisin. Mutta sitä ennen sadekausi Andien vuoristossa olkoon se veden olomuoto joka lempeydellään asettaa minut tasapainoon sen kanssa mitä olen.

Näen itseni virtaavassa vedessä, osa virtaa koko olemukseni. Se on ympärilläni, mutta myös sitä mitä minä olen. Se on veren kohina suonissani. Vesi vanhin voitehista, vauraus virratkoon vahvana viisaan vereni voimassa.

Jännittävä veteen liittyvä asia tapahtui myös hetkinen sitten. Minulle ei ole esittäytynyt montaa henkiopasta, mutta yhden viikon sisällä minulle esittäytyi niin Vesilija-niminen olento kuin vesilohikäärmekkin. Vesi-initiaatio, on ollut käynnissä Kalojen kuunpimeyksestä lähtien, osuvaa sinänsä ja kaunis prelogi tälle juuri alkaneelle suuren vesikolmion ajanjaksolle.

Olen valmis näkemään ja vastaanottamaan Veden Viisauden sellaisena kun se minussa tahtoo ilmentyä.

Kuvitus kuvana kuu nousemassa punaisella merellä, kuvaten naiseuden valoa pimeässä, joka kuitenkin auringon heijastamana loistaa.